Miten alkuun 

Yleisintä varmaan on, että sukututkimuksen aloittelija haluaa ensimmäiseksi selvittää omat suorat esivanhempansa niin pitkälle kuin mahdollista - ellei niitä ole joku muu jo selvittänyt. Kurkijoella ja Hiitolassa eläneiden esivanhempien kohdallla päästään tavallisesti  vähintään 1700-luvun puoliväliin, joskus 1600-luvulle, harvoin sitä pidemmälle. 

Esipolvitutkija etenee nykyhetkestä taaksepäin: lapsesta vanhempiin, heidän vanhempiinsa jne. Vanhempien ja isovanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinajat ovat useimmiten tiedossa enempää tutkimattakin.

Ei ole tarvis lähteä heti merta edemmäs kalaan. Ensimmäiseksi kannattaa kerätä kaikki kotiarkistojen ja vielä elossa olevien muistajien tiedot talteen. Lähes poikkeuksetta kuulee harrastajan sanovan, että voi kun en aikoinani ymmärtänyt kysellä, nyt on jo myöhäistä. Kaukaisetkin sukulaiset - useimmiten - ilahtuvat, kun kertoo selvittävänsä suvun juuria ja kyselee tietoja ja muistoja.

Omassa kodissa tai jonkun sukulaisen piironginlaatikossa saattaa hyvinkin olla vanhoja asiakirjoja (papintodistuksia, perukirjoja, kauppakirjoja, maanjakokirjoja jne), joista niiden sisältämän tarinan lisäksi usein löytyy kauankin sitten eläneiden henkilöiden syntymä- ja kuolintietoja. Niistä on apua, kun tarvitaan lähtöhenkilöiksi yli 100 vuotta sitten syntyneitä, joiden tietoihin päästään käsiksi HisKi- ja Katiha -tiedostoissa. 

Mikäli itse ei siltaa nykyajasta 1900-luvun alkuvuosiin löydä, vapua saattaa hyvinkin löytyä Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiiristä. Ja aina voi kääntyä seurakuntien (tai Mikkelin maakunta-arkiston) puoleen ja tilata sukuselvityksen tietystä (tietyistä) henkilöistä taaksepäin, josta sitten voi jatkaa itse eteenpäin.